Puskan takaa otettu kuva opiskelijoista, osa katsoo kameraan.
Julkaistu 1.12.2021
Päivitetty 18.11.2022

LUT-yliopiston maisteriohjelmien hakuaika alkoi joulukuun alussa. Maisteriohjelmiin voivat hakea soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon Suomessa tai ulkomailla suorittaneet. Diplomi-insinöörin (DI) tai kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkintoihin tähtäävien ohjelmien kesto on kaksi vuotta ja laajuus 120 opintopistettä.

Nyt haettavissa ohjelmissa on tarjolla yhteensä 1 035 aloituspaikkaa, joista tekniikan paikkoja on 825 ja kauppatieteiden paikkoja 210. LUTin maisteriohjelmista 28 järjestetään Lappeenrannassa, kahdeksan Lahdessa, kolme Turussa ja yksi Kouvolassa. Noin puolet ohjelmista on mahdollista suorittaa työn ohessa ja osittain etäopintoina.

LUT uutisoi lokakuussa Lahteen perustettavasta Suomen ensimmäisestä sähköisen liikenteen professuurista. Professuurin myötä Lahdessa alkaa myös uusi, työn ohessa suoritettavaksi sopiva Electric Transportation Systems -maisteriohjelma, joka luo katsauksen sähköisen liikenteen teknologioihin ja liiketoimintaan.

Myös Kouvolassa käynnistyy uusi maisteriohjelma, jonka avulla pyritään vastaamaan erityisesti alueella toimivien yritysten osaamistarpeisiin. Innovation and Logistics -ohjelma keskittyy talouden haasteisiin ja maailmanlaajuiseen digimurrokseen sekä valmistaa opiskelijoita innovaatioiden, logistiikan ja yrittäjyyden johtotehtäviin.

Maisteriohjelmista 26 on englanninkielisiä. Englanninkielisiin maisteriohjelmiin voivat hakea sekä suomalaiset että kansainväliset opiskelijat. Opiskelijoilta, jotka eivät ole EU- tai ETA-maiden tai Sveitsin kansalaisia, peritään lukuvuosimaksu, joka on 13 500 euroa lukuvuotta kohden. Erasmus Mundus -ohjelman Software Engineers for Green Deal lukuvuosimaksu on 9 000 euroa.

Maisteriohjelmiin haetaan osoitteessa opintopolku.fi. Hakuaika päättyy 19.1.2022 klo 15.
Hakuaika englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin alkaa 5.1.2022 ja päättyy 19.1.2022 klo 15.
Yhteishaku suomenkielisiin kandidaattiohjelmiin alkaa 16.3.2022 ja päättyy 30.3.2022 klo 15.

Lisätiedot:
Suomenkieliset maisteriohjelmat: hakijapalvelut@lut.fi
Englanninkieliset maisteriohjelmat: admission@lut.fi

Tutustu LUTin koulutusohjelmiin:

Maisteriohjelmat Lappeenrannassa, Lahdessa, Kouvolassa, Turussa tai etänä

Kandidaattiohjelmat Lappeenrannassa ja Lahdessa