Student climbing a tree in sunset at lake Saimaa LUT University
Julkaistu 19.01.2023 klo 17:56
Päivitetty 23.01.2023 klo 16:18

Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku ja LUT-yliopiston maisterihaku päättyivät keskiviikkona 18. tammikuuta. LUT-yliop­istossa oli tarjolla 33 maisteriohjelmaa ja kuusi englanninkielistä kandidaattiohjelmaa. Samaan aikaan yhteishaun kanssa LUTin kansainvälisiin ohjelmiin on ollut mahdollista hakea jatkuvassa rolling admission -haussa.
 
LUT-yliopiston maisteriohjelmiin ja englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin tuli yhteensä 9 197 hakemusta. Luku on yliopiston historian suurin kevään ensimmäisessä haussa.
 
"Hakijoiden kokonaismäärän lisäksi ilahduimme siitä, että Suomessa jo asuvat muiden maiden kansalaiset ovat löytäneet sekä englanninkieliset kandidaattiohjelmat että maisteriohjelmat. Lisäksi kasvua on tullut LUTille uusista maista, kuten Yhdysvalloista ja Norjasta", koulutuksesta vastaava vararehtori Jaana Sandström sanoo. 
 
"Pitkäaikainen satsauksemme LUTin strategian mukaisiin tutkinto-ohjelmiin kantaa nyt selvästi hedelmää."

Kaikkiaan hakijat edustavat lähes sataa eri kansallisuutta. Eniten hakemuksia jätettiin Suomen lisäksi Pakistanista, Bangladeshista ja Nigeriasta.

Englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin ennätysmäärä hakemuksia

Englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin tuli yhteensä 1 930 hakemusta. Kyseessä on LUTin ennätys; hakemusten määrä kasvoi vuoteen 2022 verrattuna 28 prosenttia.
 
Kandidaattiohjelmista suosituin oli yhteistyössä kiinalaisen Hebein teknillisen yliopiston (HEBUT) kanssa järjestettävä kaksoistutkinto-ohjelma Software and Systems Engineering, joka keräsi 754 hakemusta. Ohjelman hakijamäärä kasvoi 55,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Maisterihaussa oli tarjolla suomen- ja englanninkielisiä maisteriohjelmia

LUT-yliopiston maisteriohjelmiin tuli yhteensä 7 267 hakemusta, joista 1 832 tuli suomenkielisiin ja 5 435 englanninkielisiin maisteriohjelmiin. Maisterihaussa ja rolling admission -haussa oli tarjolla kymmenen suomenkielistä ja 23 englanninkielistä maisteriohjelmaa.
 
Suosituin suomenkielinen maisteriohjelma oli Lahden kampuksella järjestettävä Tietojohtamisen ja johtajuuden maisteriohjelma (564 hakemusta). Myös Lahden Tuotantotalouden TUDI (308 hakemusta) ja Lappeenrannan Energiatekniikan EnTeDi (220 hakemusta) keräsivät hyvin hakemuksia.
 
Suosituimpia englanninkielisiä maisteriohjelmia olivat konetekniikan Mechanical Engineering (469 hakemusta), tietotekniikan Software Engineering and Digital Transformation (443 hakemusta) ja sähkötekniikan Electrical Engineering (438 hakemusta). Kauppatieteiden ohjelmista eniten kiinnostivat Business Analytics (345 hakemusta) ja International Business and Entrepreneurship (285 hakemusta).

Haku englanninkielisiin ohjelmiin jatkuu

LUTin englanninkielisiin kandidaatti- ja maisteriohjelmiin (pois lukien Biorefineries ja Circular Economy) on mahdollista hakea 15.5.2023 saakka jatkuvassa rolling admission -haussa. Hakea voivat opiskelijat, jotka ovat suorittaneet aiemman tutkinnon muualla kuin Suomessa.

Toinen yhteishaku alkaa maaliskuussa

Toisessa yhteishaussa 15.–30.3.2023 on tarjolla yksitoista Lappeenrannan kampuksella järjestettävää suomenkielistä kandidaattiohjelmaa. Silloin voi hakea myös ensimmäistä kertaa syksyllä 2023 käynnistyviin yhteiskuntatieteiden ja viestintätieteiden kandidaattiohjelmiin.
 

Lisätietoja:

Lue myös:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.